torstai 15. tammikuuta 2015

Varhaisultra

Huhhuh, mikä päivä! Tai ainakin tuo aamupäivä. Meillä oli klo 12.30 aika sinne varhaisultraan. Koko aamun sydän hakkas tuhatta ja sataa, mihinkään oikeen pystyny keskittymään. Klo 12 lähdettiin ajamaan keskustaan Mehiläiseen ja kun päästiin sisään, lääkäri kyseli taustoja ym. Kerroin tietty minkä takia tulin ja hän huomasi että mua jännitti hirveesti. Kun hän alkoi tutkimaan, sanoi että katselee ensin itse ja sitten vasta näyttää meille. Heti kun siihen ruutuun alkoi ilmestymään jotakin, hän kuitenkin sanoi että "päästän sut nyt silti heti jännityksestä, kaikki on hyvin". Ja voi sitä hymyn määrää mikä alkoi tuosta lauseesta! tuntui että se hymy vaan leveni entisestään kun sain itsekkin nähdä meidän pikkusen siitä ruudulta ekaa kertaa. P:kin oli ihan innoissaan, huomasi hänen ilmeestä että taisi tajuta vasta nyt että mistä on kyse :') Sikiö vastasi viikkoa 8+3, joten tultiin vähän luultua taaksepäin. Laskujen mukaan tänään olis pitänyt olla 9+6. Olihan se odotettavissa mutta mitäpä tuo haittaa! :) Nyt voi sitten olla paljon keveimmin mielin ja odotella sitä ensimmäistä kunnallista, jota pitää muuten siirtää kuulemma eteen päin kun viikotkin muuttui.

Oon kyllä niin tyytyväinen että menin tuonne ultraan, makso mitä makso. Monet sanoivat että käytä ne rahat mieluummin tulevaan vauvaan tms. mutta minkäs sille voi jos haluaa edes hetkellisen varmuuden asiaan että kaikki kunnossa! Ei kaduta yhtään :)

3 kommenttia:

  1. Hienoa että kaikki oli hyvin!! Ja kyllähän ton ymmärtään, parempihan se on maksaa siitä että saa varmuuden ja mielenrauhan kuin että stressaa monta viikko

    VastaaPoista
  2. *viikkoa, huono se olisi ollut vauvallekin:)

    VastaaPoista