lauantai 31. tammikuuta 2015

Kuulumisia

Heippa!
Nyt alkaa taas olla viikko purkissa ja siihen mahtuikin taas kaikenlaista.
Aloitetaanpa vaikka maanantain ensimmäisistä tunnekuohuista :') Töissä ollessani pohdittiin duunikaverin kanssa, että mitähän ruokaa sitä laittaisi illalla. Päädyin sitten kinkkupastasalaattiin ja pihveihin, nam! Lähdin töistä ja menin kaupan kautta ja kun tulin kotiin tajusin hetken päästä että ei hitsi, ne pihvit unohtui! Siitä seurasi niin hirveä itkukohtaus ettei oo vähään aikaan semmosta nähtykkään :''D naurattaa näin jälkeenpäin mutta silloin oli kyllä leikki kaukana! Onneks mies ei ollut vielä silloin kotona joten sai tullessaan hakea ne pihvit<3

Tiistaina ei tainnut tapahtua mitään kovin ihmeellistä mutta keskiviikkona sitten! Mieheni on tällä hetkellä tekemässä pientä remonttia tuolla minun työpaikallani ja olin häntä pyytänyt lähtemään ajoissa kotiin kun halusin illaksi kaalikeittoa, joten pitihän ne kaalit keittää kypsiksi. Hän sitten taas tapansa mukaan vetkutteli eikä malttanut millään lähteä joten itku tuli siitäkin :') Ensin pihvit ja nyt kaalit, mikäs siinä. 



Nyt olisi enään vähän reilu viikko np-ultraan joten eilen kävin labrassa antamassa tarvittavat näytteet. Ei tainnut labratäti pistää sitä piikkiä ihan oikein kun niin hirmu kipeä tuo käsitaive vieläkin! :o
Totesin tuossa eilen miehelleni että onneksi käytiin siellä varhaisultrassa silloin pariviikkoa sitten. En nimittäin olisi todellakaan millään pystynyt odottamaan näin pitkään tuohon ensimmäiseen. Tai okei, olisinhan mä pystynyt jos olisi ollut ihan pakko mutta olisin varmasti ollut kunnon stressipallo koko tämän ajan.

Tänään en ole tehnyt vielä oikeastaan mitään, nukuin pitkään<3 ja käytin koiran pitkällä lenkillä musiikit korvilla. Kohta pitäisi alkaa vähän siivoilemaan kun kaveri tulee miehensä kanssa kylään illemmalla :) Huomenna meidän karvakorvakin pääsee kyläilemään siksi aikaa kun menen töihin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti