sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

23+3

heippa taas pitkästä aikaa! löysin jostakin, en nyt taas enää muista kenen blogista, tämmöisen "kaavan" jonka avulla voi seurailla raskautta ja sen etenemistä noin muutenkin kuin mahan kasvun kautta joten päätin että voisin alkaa tämmöistä käyttämään aina silloin tällöin! :) Mulla oli neuvola viime torstaina joten kerron tässä siellä kuulemiani arvoja ym.



rv 23+3
rv 19+2

Kuinka pitkällä: 23+3

Paino: +9kg ensimmäisestä punnituksesta joka oli rv 8. hyihyihyi, mutta minkäs teet kun ruoka/herkut maistuu enempi kuin liikunta as always -.-

Muut arvot: Hemoglobiini mulla on ollut aina todella alhainen ja raskauden ekassa neuvolassa se oli 114, tokalla käynnillä 113 ja tuossa viimeisimmässä olikin 115 :D Neukkutäti naureskelikin että harvemmin puolen välin jälkeen Hg lähtee nousuun mutta välillä näinkin päin! Multa otettiin ensimmäistä kertaa myös tuo sf-mitta, joka näytti kuulema 20cm.

Muutokset vartalossa: Tällähetkellä en ole yhtään tyytyväinen kroppaani! Tekee mieli käyttää ainoastaan mahdollisimman vartaloamyötäileviä paitoja koska tuntuu että löysissä paidoissa näytän tuplasti isommalta valaalta! Raskausarpia ei ole tullut kuin reisiin sekä vasemman käden alliin?! :D 

Mielihalut: Ei varsinaisesti mitään, herkut toki maistuu.. 

Nukkuminen: Vasta viimeisen viikon aikana olen huomannut, että tuo kasvava maha alkaa häiritä nukkumistani joten yöt ovat olleet melko levottomia. Ainakin nukahtaminen on vaikeampaa.

Hermostuttaa: Ei vielä ainakaan mikään. 

Vaivat: Alussa kärsin selkäkivuista, mutta nyt ei vaivaa muu kuin närästys muutamina päivinä viikossa. en tiedä voiko tätä pistää raskauden piikkiin mutta jos istun pitkään esim risti-istunnassa ja nousen ylös niin mun jalat menee todella jumiin ja on vaikea kävellä hetkeen kun lonkkaan sattuu molemmille puolille.

Erityistä: Vauva potkii jo tosi paljon! <3 ja viime aikoina sen on pystynyt tuntemaan jo kädellä uloskin päin! tästä mies on ainakin hirmu innoissaan! :)

Mieliala: Hyvin vaihteleva. Välillä pännii turhimmatkin asiat ja voin pillittää monta tuntia putkeen kun tuntuu ettei mikään suju niinkuin elokuvissa ja välillä taas hihkun onnesta.

Odotan: Että pääsen sisustamaan meidän pojan huonetta 8) ja mammalomaa<3 ja ehkä hieman synnytystäkin, tosin se ehkä enempi pelottaa :o :) 

2 kommenttia:

  1. Mullaki oli just noi 20+ viikot kaikista pahimmat mielialojen suhteen :D välillä tuntu et kaikki oli päin persettä eikä elämä maistunu sitten yhtään, mut hetken päästä olinki ku naantalin aurinko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehheh, on se vaan jännä tää pieni ihmismieli kun se tollai käyttäytyy :DD

      Poista