Tällä hetkellä jollain tapaa toivoisin, että eläisin toista elämää. Ilman raskautta. Kuulostaa ehkä kamalalta mutta tunnen itseni juuri nyt niin yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi tämän mahani kanssa! Olen aina ollut sellainen, joka viihtyy paljon kotona yksin ja silloin tällön näkee kavereita kahvittelun merkeissä tai ennen juhlimisen merkeissä. Nyt jotenkin raskausaikana kun haluan ulos neljänseinän sisältä niin sillon kukaan ei kerkeä nähdä. On töitä tai leffailta miehensä kanssa tai jotain muuta. Arkisin harvemmin edes jaksan töiden jälkeen nähdä ketään ja kun viikonloppu koittaa niin suurin osa on tietysti baareissa vetämässä kännit! Tänään tuli ensimmäinen kerta kun tuntuu pahalta päästää mies hänen ystävälleen yöksi saunomaan ja pelailemaan ym mitä ikinä tekevätkin. Saman tien kun lähti ovesta, pääsi itkun purskahdus kun rupesin miettimään, että minkähän leffan sitä tänään katsoisi, yksin. Kulunut viikko on muutenkin mennyt samalla kaavalla kun mieskin on ollut iltavuorossa joten ei hänestäkään ole ollut seuraa. Voi kun olisi edes sellaisia tuttuja joilla lapsi tai itsekkin raskaana, mutta meidän lähipiiristä olen ensimmäinen. Ihan kamala tunne!
Anteeksi avautumisesta, onneksi oli lyhyt sellainen! :'))
Tiedän tunteen! Pienet asiat tuntuu tosi suurilta murheilta. Ikävintä on just se kun ei oikein kuulu mihinkään joukkoon kunnolla. Raskaus on vähän välivaihe.. Ei jaksa baareissa pyörimistä muttei kuitenkaan ole sitä lastakaan vielä. Lohduttaudun sillä, että kohta kun vauva syntyy niin sitten on perhekerhot, vaunulenkit ja se ihana vauva elämää ilostuttamassa! <3 kannattaa kirjoitella näitä avautumisiakin tänne. Se oikeesti helpottaa ja selventää ajatuksia, ainakin mulla! :) tsemppiä! Kyllä se meillä vielä iloksi muuttuu! <3
VastaaPoistaKiitos tsemppauksesta! <3 Onneksi tätä välivaihetta ei nyt niin kovin kauaa enään kestä :) kun tätä postausta kirjottelin niin huomasin kyllä, että kummasti helpotti kun sai puettua sanoiksi sen itkun! toivotaan että näitä ei hirveen montaa tarvitse kirjoitella kuitenkaan! ;)
PoistaTäällä ihan samanlaisia tuntemuksia, mekin ollaan lähipiirissämme se "eka perhe". Nyt jo muuttunut kaikki sen verran, että hirvittää välillä millaista tuleekaan olemaan kun meitä on kaikki kolme tällä puolella mahaa. Mutta toivottavasti kaverit pysyisivät matkassamme :) Tsemppejä!
VastaaPoista